Luin äsken yhden blogikirjoituksen bloggaajalta, joka on selättänyt kolmesti lymfooman, eli imusolmukesyövän. Bloggari kirjoitti, kuinka hän on näiden syöpien jälkeen alkanut arvostaa elämän pieniä asioita. Kirjoitus sai mut ajattelemaan, kuinka "pienet" mun tämän hetkisen ongelmat, kuten miksi pukeudun penkkareihin? Tulenko koskaan pääsemään pois lukiosta? Mitä tulen tekemään lukion ja kauppiksen jälkeen? Ylipäätään onko mulla tulevaisuutta? Syöpää vastaan on todella raskasta taistella, vaikka minulla ei ole itselläni ollut syöpään, mutta suvussani on ihmisiä, jotka ovat kuolleet syöpää. Tästä esimerkkinä pappani. Menetin pappani syövälle 8 vuotta sitten, ja tekisin mitä vain, että saisin pappani takaisin. Syöpä levisi papalla nopeasti, mutta se saatiin "hallintaan" myös tehokkaasti, mutta pappa ei vain jaksanut. Hän asui mummoni kanssa 25 km meistä, ja pappa varmaan tiesi sen, että syöpä tulee viemään voiton hänestä, koska hän ja mummoni muutti 3 kuukautta ennen...